Henkilökunta

 

Osteopaatti Marika Aalto (osteopatia ja kinesioteippaus)

Olen valmistunut osteopaatiksi vuonna 2013 Metropolia ammattikorkeakoulusta. Erikoisosaamisenani on mm. kinesioteippaus sekä olkapään rasitusvammojen ennaltaehkäisy ja hoito.  Alaan liittyviä lisäkoulutuksia olen käynyt useita, viimeisimpänä Kinetic Control – alaselän ja lonkan alueen liiketoiminnan häiriöt.
SporttiFysiossa olen työskennellyt kymmenen vuoden ajan.
 
Itselläni on 25 vuoden kilpaurheilutausta jääkiekon parissa. Korkeimpina saavutuksina naisten SM-pronssi ja A-tyttöjen Suomenmestaruus. Jääkiekko kulkee edelleen vahvasti mukana elämässäni kuntosaliharrastuksen lisäksi.
Vapaa-aikani kuluu touhutessa kahden pienen tyttöni kanssa. 
 
 

Koulutettu hieroja – urheiluhieroja Ari Rantanen (klassinen- ja urheiluhieronta)

Valmistunut 1995 Suomen Urheiluhierojaopistosta. Useita ammattiin liittyviä kursseja ja opinto-ja koulutuspäiviä lähes joka vuosi.
Kestävyyslajien valmentaja; juoksu, hiihto ja soutu. Suomen Soutuliiton Vuoden valmentaja 2009. Työkokemus SporttiFysiossa v. 1996 lähtien. Harrastan kuntoliikuntaa: juoksu, hiihto, suunnistus sekä luontomatkailua ja kalastusta.
 
 
 

Fysioterapeutti ja Koulutettu hieroja – urheiluhieroja Anni Holopainen (fysioterapia sekä klassinen- ja urheiluhieronta)

Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2022 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Tulevaisuudessa erikoistun eläinfysioterapiaan.  Urheiluhierojaksi olen valmistunut Suomen hierojakoulusta vuonna 2018 ja tehnyt hierojana töitä siitä lähtien. Fysioterapian ja hieronnan lisäksi teen purentalihasten käsittelyä sekä kinesioteippausta. SporttiFysiossa olen työskennellyt keväästä 2020 lähtien.

Itselläni on urheilutaustaa mm. jalkapallosta, ratsastuksesta ja tanssista. Tällä hetkellä käyn aktiivisesti kuntosalilla.

 

Koulutettu hieroja – urheiluhieroja ja terveydenhoitaja Susanna Kouhia (klassinen- ja urheiluhieronta)

Valmistuin hierojaksi Helsingin hieronta-akatemiasta loppuvuodesta 2022. Olen aiemmin työskennellyt sairaanhoitajana perusterveydenhuollossa ja viime vuodet terveydenhoitajana kansansairauksien ja terveyden edistämisen parissa, joten ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveyden ylläpitäminen on minulle tärkeää.

Harrastan kuntosalia ja lenkkeilyä sekä talvisin lisäksi laskettelua ja avantouintia.